Lähtöpohdintaa

Mulla on enää yksi päivä jäljellä Berliinissä olemista. Aika täällä on kulunut todella nopeasti; en olisi koskaan uskonut, että kolme kuukautta voi mennä hujauksessa ohitse. Nyt vähän ihmetyttääkin, miten ristiriitaiselta lähtö Suomeen voi tuntua!

Tällä hetkellä tuntuukin, että Suomeen paluu on kaikessa ihanuudessaan todella stressaavaa. Mä aloitan työpaikan etsimisen ja yritän saada sitä tekemistä keksittyä niille päiville, kun olen työtön. Nyt täytyy todellakin tehdä paljon juttuja ennen kaikkea itsensä eteen, ettei jää vain paikalleen - miellän itseni toimeliaaksi persoonaksi, joka tarvitsee päiviinsä sisältöä.

Tää koko kokemus on todistanut mulle sen, että mä olen sopeutuvainen ihminen. Olen elänyt Berliinissä aivan kuin Suomessakin: tästä kaupungista on tullut mulle jollain tapaa oma. En enää pitkiin aikoihin ole sanonut kimppakämppäänikään asunnoksi, vaan se on mulle koti. Tämä kuitenkaan ei tarkoita sitä, että en tuntisi oloani enää viihtyisäksi Suomessa; kaipaan kamalasti kaikkea mitä siellä on, ja kaverit ja perhe tietenkin ovat ykkössijalla. Ikävöin hirveästi myös äidinkieleni puhumista; välillä pistää tosissaan ärsyttämään, kun ei tule ymmärretyksi koska ei löydä oikeita sanoja vieraalla kielellä.

Puhuttiin tuossa vähän aikaa sitten kaverini kanssa ulkomaille muuttamisesta. Totesimme, että kun lähtee ulkomaille asumaan joksikin aikaa, tietää viihtyykö enemmän synnyinmaassaan vai ulkomailla. Minä totesin olevani vähän sekä että, kun taas kaverini viihtyisi mieluummin muualla. Näin väliinputoajana ei ole kiva olla, mutta mä koen asian tällä hetkellä niin että mulla on nyt kliseisesti sanottuna maailma avoinna. Enää se Suomi ei ole niin ehdoton paikka olla, vaan pystyn tarvittaessa asumaan muuallakin.

Suuri oppimispäiväkirja osa 2: henkilökohtainen oppiminen

Mistä olen ylpeä?

• Itsenäistymisestä. Oon itsenäistynyt ihan huikean paljon täällä ollessani. Tuntuu hassulta ajatellakin, että ennen tietyt tilanteet jännittivät luonnottoman paljon. Hyvänä esimerkkinä tästä voisin mainita kaupungissa yksin suunnistamisen ja julkisten liikenneyhteyksien käyttämisen. Kun kuulin Suomessa ollessani siitä, että mun täytyisi yksin osata lentokentältä majoituspaikkaani, melkein laskin alleni pelosta. Nyt jo naurattaa se kuuluisa lentokenttäsekoilu ja kaikki tuo turha kuumotus.
• Rohkeudesta. Monet ovat mulle toitottaneet sitä, että miten rohkeaa multa oli lähteä tänne vieraaseen kaupunkiin ja maahan aivan yksin. Ja oikeassahan he ovat; ei tämä reissu olisi onnistunut multa vaikkapa kaksi vuotta sitten.
• Yksin matkustamisesta. En ollut ennen tätä reissua matkustanut yksin lentokoneessa tai saatika sitten ulkomailla. Tämäkin oli iso haaste voitettavaksi, sillä olen joskus kärsinyt ihan järkyttävän pahasta lentopelosta.
• Harkkapaikalla tekemistäni töistä. Kuten aikaisemminkin olen hehkuttanut, olen todella ylpeä aikaansaannoksistani.

Mitä olisin tehnyt toisin?

• Puhunut rohkeasti saksaa ja panostanut vielä pikkuisen enemmän kielen opiskeluun. Olen todella ujo puhumaan vieraita kieliä, joten tämä haaste oli mulle erittäin suuri. Osaanhan minä toki muodostaa simppeleitä lauseita ja esitellä itseni saksaksi, mutta kun se kynnys puhua on niin iso - etenkin sen tietyn R-kirjaimen ääntäminen tuottaa päänvaivaa.
• Lähettänyt enemmän postia Suomeen ja pitänyt paremmin yhteyttä läheisiin. Harmittaa todella paljon, että tämä yhteydenpito jäi vähemmälle kuin mitä ajattelin.
• Käynyt enemmän eri paikoissa. Tietenkään kolmessa kuukaudessa ei kaikkea ehdi nähdä tai kokea, mutta näin jälkikäteen vähän ketuttaa joidenkin nähtävyyksien tai superbileiden missaaminen.

Mitä opin?

• Älä koskaan sano ei koskaan. Muistan joskus sanoneeni, etten koskaan enää mene lentokoneeseen. Kuinkas sitten kävikään..
• Tuntemaan itseäni paremmin ihmisenä. Yksin matkustelu kasvattaa todella paljon.
• Kohtaamaan erilaisia kulttuureja mm. kämppisten kautta. Joskus on tullut pienehköjä väärinymmärryksiä, mutta onneksi aina voi selittää omia käytösmallejaan ja muita hämminkejä. Ja onneksi muutkin ymmärtävät!
• Säilyttämään positiivisen asenteen tilanteessa kuin tilanteessa. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta silti pitää jaksaa yrittää. Muistan kyllä, kun kämpästämme hajosi pyykinpesukone ja jouduin kaivelemaan puoliksi vettä täynnä olevasta koneesta pyykit nyrkkipyykkäystä varten. Pesin siis käsin koko vaatekaapin sisällön pyyhkeineen. Ei ehkä naurattanut silloin, mutta nyt jo vähän hihityttää.
• Käyttämään Berliinin julkista liikennettä. Tämä olikin iso haaste voitettavaksi, sillä en jaksa edes laskea kuinka monesti tyrin ja sekoilin eri asemilla. Vaikeuksien kautta voittoon, vai mitenkä se oli.

Kuvia viime viikoilta

Sain vihdoin ja viimein ostettua sen mutteripannun! Tämä loistokas ostos maksoi kaksitoista euroa, ei paha.

Mikäpä sitä voittaisi itsetehtyä lasagnea..

..paitsi ehkä KFC.

Bongattiin työkaverin kanssa tällainen taideteos.

Lämmintä pukkaa! Tälläkin hetkellä täällä on jokuset +13 astetta.

Yritin ottaa kuvaa hienosti valaistusta nostureista, sain tilalle auringonlaskun. En valita!

Karnevaalihumua.

Sen vesimelonigraffitin lähellä oli myös luonnon muokkaama taideteos.

Vistro -nimisessä vegaaniruokapaikassa oli kyllä herkkua silmillekin.

Kämppis Suomeen 2017 -kampanja on juuri käynnistynyt!

Ilonaama.

Vierailu Suomikeskuksella

Piipahdin eilen Berliinin Suomikeskuksella naistenillassa. Ohjelmana oli saunomista ja laulamista kitaran säestyksellä sekä evääksi sitten pientä naposteltavaa. Mua harmittaa kun en päässyt saunomaan heikotuksen vuoksi, mutta kohtapa minä jo suuntaan Suomea kohti jossa mua odottaakin sitten ihan oma löylykeidas.

En ollut käynyt keskuksella ennen tätä päivää. Monesti oli kyllä pitänyt lähteä mutta kiireiden vuoksi en sitten ehtinytkään, mikä on todella harmillista; keskus oli paikkana erittäin viihtyisä saunoineen kaikkineen. Ohjelmaa talossa on laidasta laitaan, joten sinne vaan etsiskelemään sitä itselle sopivaa tekemistä!

Tarjolla oli kaikenlaista pientä evästä, joita ihmiset toivat mukanaan.

Laulamamme kappaleet sopivat hyvin teemaan.

Takkatulen äärellä on mukava olla.

Yksityiskohtia asunnosta