Shoppailua

Lauantaina tein visiitin Mall of Berlin -nimiseen ostoskeskukseen. Löysin kauppakeskuksen netin syövereistä, ja onnistuneen mainonnan uhrina piti tietenkin lähteä katsomaan että millainen tämä paikka on.

Vaikka täällä on tuhottomasti erilaisia vaatekauppoja, en ole toistaiseksi löytänyt itselleni sopivia vaatteita. Otin Suomesta mukaan aivan liian vähän kuteita, ja siitä olen saanutkin kärsiä; lämmintä vaatetta olisin todellakin saanut ottaa enemmän kuin sen yhden villapaidan.

Löysin aikaisemmin yhden villaneuleen New Yorkerista, ja se onkin ollut kovassa käytössä. Mall of Berlinissä ei tietenkään taaskaan ollut mulle sopivia vaatekauppoja, mutta onneksi H&M vastaa melkein aina toiveitani ja löysin sieltä tällaiset setit:

Juuri tällaista nahkaista hametta olen etsinyt jo pitkään. Kotona paljastui, että väri onkin harmaa, mikä oli pieni pettymys. Kultaisia korviksia käytin eilen illanvietossa.

Lauantaina pidimme pienimuotoiset läksiäiset eräälle ihmiselle, ja miten muutenkaan sitä voisi juhlistaa kuin hyvällä ruoalla! En osaa tarkalleen sanoa tämän aterian nimeä, mutta söimme siis perunaa juuston ja mausteiden kera sekä kalaa sitruunalla.

Työntäyteinen viikko

Ensimmäinen viikko työharjoittelua on nyt takana ja fiilis on mahtava!

Tällä viikolla olen tehnyt hommia Illustratorin ja After Effectsin parissa. Edellä mainituilla ohjelmilla olen luonut animaation, josta olen tavattoman ylpeä. Kaikki siihen käytetty aika oli sen arvoista, sillä ensimmäiseksi animaatiokseni tämä työ oli todella hieno.

Minusta ei ole siksi kuulunut mitään, sillä olen yleensä päivien jälkeen niin väsynyt, että painun suoraan pehkuihin. En ole vielä tottunut tähän päivärytmiin, mutta eiköhän sekin homma tasaannu sitten ajallaan.

Nämä kuvat olen tehnyt Illustratorilla.

Ensimmäinen päivä työharjoittelussa

Aamulla juoksin S-Bahnista U-Bahniin ja siitä sitten taas bussiin. Arastelin hieman tuota linja-autoa, sillä luulin että siellä ei Suomen tyyliin kuuluteta pysäkkejä. Unohdin kuitenkin sen, että olen Berliinissä: tietysti siellä oli selkeät taulut ja kuulutukset pysäkeistä.

Vaikka kovasti jostain syystä epäilin, pääsin perille suhteellisen kivuttomasti. Meinasin kyllä eksyä jonnekin työharjoittelupaikkani lähettyville, mutta kehittyneet kartanlukutaitoni pelastivat kaiken.
Täytynee muuten mainita, että mie osaan lukea paremmin ihan konkreettista karttaa kuin sovellushässäköitä. Asiaan voinee hieman vaikuttaa se, että mulla ei vieläkään ole sitä saksalaista puhelinliittymää ja nettiä luurissani.

Työpaikalla pääsin tekemään Illustrator -nimisellä ohjelmalla graafisen puolen alkeita. En siis ole koskaan koskenut kyseiseen ohjelmaan saatika sitten kuullut siitä, vaikka olihan mun entisessä opinahjossani graafikoille oma linjansa. Opinkin tutoriaalin avulla tekemään jonkin sortin otuksen tällä mystisellä ohjelmalla. Kaunis siitä örvelöstä ei tullut, mutta alku se on pieninkin alku.

Kuten olenkin hehkuttanut, mun työpaikkani on todella mukava. Tänään sainkin huomata sen ihan käytännössä; työtoverini ovat hauskoja ja rentoja, jotka auttoivat mua aktiivisesti tämän Illustratorin kanssa.

Huomenna pääsenkin sitten tekemään muilla Adoben softilla kaikenlaista. Eniten odotan After Effectsin ja Premieren käyttöä - niistä olen jopa joskus kuullutkin.

Ps. Pahoittelut postaukseni kuvien puutetta; olen ottanut aivan hävettävän vähän valokuvia täällä ollessani. Lupaan tormistautua tällä saralla!

Kirppistelyä

Vierailin tänä päivänä Mauerparkissa eräässä kirppistyyppisessä tapahtumassa. En ole aivan varma voiko sitä tapahtumaa ihan kirppikseksikään kutsua, mutta sanonpahan nyt kuitenkin että oli aika siisti mesta!
Paikka oli täynnä erinäisiä kojuja, joissa oli myyjiä aivan laidasta laitaan. Itse tykkäsin katsella eniten erilaisten taiteilijoiden tekemiä tuotteita. Ostinkin sitten neljä postikorttia, joista kolme kirjoitin jo valmiiksi. Enää ei ole kuin etsiä se postitoimisto ja laittaa kortit menemään kohti Suomea!

Ostaa päräytin myös kangaskassin:

Vielä tänään pitäisi eväät vääntäistä valmiiksi, ettei tarvitse huomenna aamupöhnässä tehdä muuta kuin laittautua ja lähteä. Noin muuten aion viettää iltaa rennosti suomalaisen iskelmän parissa ja valmistautua henkisesti ensimmäiseen työharjoittelupäivääni.

Ei oppi ojaan kaada

Kielikurssi on nyt päätetty haikein mielin. Aika tuntui menevän ihan hujauksessa; enpä ihan heti muista milloin kaksi viikkoa olisi mennyt näin nopeasti. Olisin kyllä voinut jatkaa opiskelua pidempäänkin - kahdessa viikossa näkee vain pintaraapaisun saksan kielestä. Myöskin oman alan ammattisanastoa olisin kovasti hinkunut opiskella, mutta se nyt vähän jäi. Kyllähän sitä sitten viimeistään duunipaikalla oppii!

Kaikennäköistä tulikin siis opittua tämän kahden viikon aikana, ennen kaikkea itsestään; todellakin huomasin sen, että kyllä se sisukkuus palkitaan ja että sitä kieltä pitää myös käyttää arkisissa tilanteissa. Kaikki opittu unohtuu nopeasti, joten rohkea yritys kannattaa!

Tähän loppuun vielä kirjoitin listaa siitä, mitä olen kielikussilla oppinut.

• Esittelemään itseni ja kertomaan itsestäni. (Kuka olen, mistä olen kotoisin jne.)
• Kysymään toiselta ihmiseltä edellämainittuja asioita
• Muodostamaan (simppeleitä) lauseita
• Jonkin verran sanastoa
• Der, die ja das. Nämä olivat mulle vaikeita opetella ulkoa kun olin yläasteella, mutta nyt muistan suhteellisen hyvin mikä tulee minkäkin sanan eteen.
• Ääntämistä ja rohkeutta puhua vierasta kieltä
• Sietämään mokailua ja ymmärtämään, että ei kukaan ole seppä syntyessään.

Sananen koti-ikävästä

Koska blogini on ollut täynnä ilosanomia, halusin nyt kirjoittaa teille sanasen erilaisista negatiivisista ajatuksista, joita olen itse kohdannut ulkomaille muuttaessa.

Mulla on jo muutaman päivän täällä Saksassa ollessani ollut suhteellisen outo olo. Oonkin ihmetellyt tätä fiilistä, sillä en ole kokenut tämän tason negatiivisuutta itsessäni ennen. Ymmärsin tänään sen olon syntyperän; mulla taitaa olla jonkinlainen koti-ikävän ja omaan itseeni turhautumisen välimaasto.

Koti-ikävä iskee luonnollisesti melkein kaikille, jotka matkustelevat ensimmäisiä (tai useita) kertojaan jonnekin kauas omasta kodistaan. Mulle ei mitään tajutonta koti-ikävää ole koskaan iskenyt, enkä osaa nytkään sanoa mitä tarkalleen ottaen kaipaan eniten kotoani tai kotimaastani. Tavallaan siellä ja täällä on asiat suhteellisen samalla tavalla reilassa.

Tuntuu nyt vähän hullulta sanoa ja myöntää tämä ääneen, mutta mä arastelen kauheasti muutoksia. Saksaan lähtö oli mulle aivan jäätävän iso muutos, sillä en ole koskaan matkustanut yksin ulkomaille tai saatika sitten asunut tai työskennellyt muualla kuin Suomessa. Ehkä ei siis ole ihmekään, miksi minusta tuntuu tältä.

Lievittääkseni tätä kurjaa oloa aion tänään syödä hyvin, katsoa ohjelmia ja kuunnella musiikkia. Jatkossa aion myös olla mahdollisimman positiivinen ja odottaa tämän olon yli. Kyllä se helepottaa ku aikasa vuottelloo.

Pötyä pöytään tai pöytä pellolle!

Söin äsken kämppikseni perheen tekemää ruokaa! Menuun kuului perunamuusia, lihaa, mozzarellaa sekä tomaatteja. Epäonnekseni kävin juuri ennen tätä upeaa ateriaa KFC:ssä, sillä en tiennyt että minua odottaisikin kotona ruokaa. Tietääpähän ainakin syöneensä!
Kuvia tästä paikallisesta herkkuateriasta en iljennyt ottaa, mutta voitte vain sielunne silmin nähdä sen herkullisen, maukkautta tirisevän lihan..

En voi kyllä kieltää etteikö tämä KFC olisi ollut myöskin hyvää. Oli muuten eka kerta kun maistoin!

Kohtapa olisi meidän (minun ja kämppätoverini) aika lähteä katselemaan maisemia tuonne jonnekin. En yleensä olisi näin salaperäisen epämääräinen, mutta rehellisesti sanottuna mulla ei ole hajuakaan siitä minne me ollaan menossa. Jännittävää!

Häshtäääg makruloota

Tein eilen saksalaiselle kämppikselleni makaronilaatikkoa. Markkinoin tätä ruokaa hänelle minun perinne- ja lempiruokanani, joten paineet keittiössä olivat kovat ja odotukset erittäin korkealla puolin ja toisin. Kuumotus oli kuitenkin turhaa, sillä hän söi kaksi lautasellista ja kaupan päällisiksi kehui ruoan olevan hyvää. Jipii!

Siellä se valmistui..

..ja tältä se sitten näytti.

Tämän päivän plääninä on soitella pari Skype-puhelua Suomeen ja opiskella saksaa - ostin nimittäin toissapäivänä kirjat. Aion kyllä ottaa tämän päivän rennosti, sillä olen juossut niin paljon edestakaisin tällä viikolla että alkaa jo hermoja koetella.

Hymy herkässä.

Ein Kaffe, bitte!

Asioin tänään ensimmäistä kertaa saksaksi! Kävin siis kahvilassa, josta ostin luonnollisestikin sumppia. Taisi miun saksan sekaan mahtua vähän englantiakin, mutta jostainhan se on aloitettava.
Yllätyin muuten suuresti kun tässä pikkuisessa ja maailman randomeimmassa kahvilassa soi The Rasmus. Suomi manittu, torilla tavataan!!

Kahvia juodessa on hyvä selailla reittiopasta.

Kävin kahvitteluhetkeni jälkeen tulevalla työharjoittelupaikallani täyttämässä sopimuksia, enkä voi tarpeeksi hehkuttaa sitä miten ihanalta tämä paikka vaikutti! Työntekijät pomo mukaan lukien vaikuttivat mukavilta tyypeiltä ja paikka oli muutenkin viihtyisän oloinen. Mun toimenkuvanikin tässä paikassa vastaa hyvin mun ammattiani ja vaatimustasojani. Pääsen tekemään vähän yhtä sun toista media-alaan liittyvää.

Ainoa miinus tässsä on se, että
työmatkani on yllättävän pitkä; laskeskelin että noin tunnin saa kulkea yhteen suuntaan. Täytynee vielä lutvia sitä, millä loppujen lopuksi sitten työharjoittelupaikalle kulkee; olisiko olemassa jotain nopeampaa reittiä kuin millä itse menin tänään.

Tässä teille vähän urbaania maisemaa suoraan Berliinistä!

Kohti kielikurssia ja sen yli

Heipähei taas! Tänään alkoi se kielikurssi, jota olin odottanut jo pitkään. Opiskelin saksaa viimeksi yläasteella, ja olihan tuo melkoinen urakka palauttaa sanoja mieleen. Onneksi opettajamme puhuu hitaasti. Hän ei tosin puhu juurikaan englantia, joten informaatiokatkoksia on ollut paljon.
Tällä aloittelijoiden kurssilla on mukana minun lisäkseni vain kaksi henkilöä, mikä siis ei ole ollenkaan huono juttu; jännittäähän se nyt paljon enemmän puhua ventovierasta kieltä monen eri ihmisen edessä kuin että puhut vain parille tyypille.

Sanakirjaa en ole juurikaan tarvinnut, mutta vihko piti käydä ostamassa.

Kävimme ennen kouluun menoa kahvilassa, jossa söin uskomattoman herkullisen tofuleivän - ainoa miinus kyseisessä ruoassa oli se, että sehän levisi loppuvaiheessa käteen kuin Jokisen eväät. Mutta oli kyllä hintansa väärti!

Nami nami!

Kielikursseja ja asuntojuttuja

Tänään olen tutustunut käytännön asioihin uudessa asunnossani. Mulla on siis kaksi kämppistä, jotka ovat auttaneet talon tavoille. Molemmat täällä asuvat ihmiset ovat todella mukavia, eli ei valittamista!

Asunnossa on muutama erikoisuus, jota en aivan ymmärrä. Esimerkiksi huoneiden lämmityssysteemi on hieman kummallinen, enkä oikein täysin tajunnut kun mulle selitettiin miten se toimii. Sen mä tiedän että pitää painaa erilaisia nappeja riippuen mitä huonetta haluaa lämmittää ja nuolinäppäimillä säätää lämpöä. Tosin sitä en tiedä, että mikä niistä namiskoista on mun huone. Luojan kiitos kämppis pelasti mut taas ja laittoi lämmöt päälle!

Mun huoneeni on suhteellisen iso ja lämpenee hitaasti; tämä oli siis tyhjänä ja aivan kylmillään kun tulin. Kuvaa en nyt taida ottaa mutta eipä siitä olisikaan erottanut huoneen kokoa. Sen verran voin sanoa että tää on mun Suomen asunnon yhdistetyn olohuone-keittiön alueen kokoinen.

Huomenna mun pitäisi osautua kielikurssia järjestävälle koululle aamuyhdeksältä. Onnekseni tiedän erään toisenkin suomalaisen jonka kanssa sitten nähdään yhdellä asemalla ja mennään siitä sitten yhdessä opiskelemaan saksaa. Mun täytyy kyllä varata matkustamiseen aikaa, sillä en todellakaan halua olla myöhässä tunnilta.

Huomenna käyn myös moikkaamassa Saksan yhteyshenkilöitäni heidän toimistollaan. Vähän jo etukäteen jännittää tavata heidät, vaikka ollaanhan me Skypetelty ja viestitelty aika ajoin.

Tämä ei nyt kyllä liity mitenkään mihinkään, mutta olen täyttänyt täällä ollessani jo pari ristikkoa. Tää on joku perinnejuttu; mä täyttelen aina kryptoja kun olen ulkomailla.

Berliinissä

Hellurei ja hellät tunteet vaan kaikille! Nytpä sitä sitten ollaankin jo Berliinissä. Mun lentoni sujui oikein hyvin, vaikka kärsinkin lievästä lentopelosta. Onneksi on olemassa ystävällisiä lentoemäntiä!

Jouduimme odottamaan kentällä suhteellisen kauan, koska edellinen lentokone oli jostain syystä myöhässä. Lentäjä sitten paikkasi tätä myöhästymistä Berliinin päässä suhteellisen rapsakalla laskeutumisella (eli toisin sanoen kone rytkähti maahan aika kuumottavalla tavalla). Elossa kuitenkin ollaan!

Lentoni siis piti lähteä viideltä, mutta lähtö venyi ainakin puoli kuuteen.

En ymmärrä miten tämä tapahtui, mutta onnistuin eksymään Tegelin kentälle. Saadessani matkalaukun lähdin etsimään uloskäyntiä, mutta kaikkialla oli lasiseinät, joista nyt tietenkään ei saa rynniä läpi. Näin siten jonkun satunnaisen huomioliiviheebon lasin läpi. Koputin tähän ikkunaan ja hän viittoi mulle ohjeet ulos. Ja kuinka ollakaan, uloskäynti oli parin metrin päässä minusta.

Kävin kyselemässä tältä mieheltä myös neuvoa bussiin pääsemiseen, mutta kielimuuri tuli vastaan - hän osasi vain vähän englantia. Mies siinä sitten viittoi reittiä, ja totta kai mä ymmärsin kaiken väärin ja lähdin päinvastaiseen suuntaan. Bongasin siinä kävellessäni Tourist Info -kyltin ja siellä sain uudet ohjeet. Taapelsin kentällä pitkän tovin, kunnes tämä sama huomioliivi-ihminen tulee vastaan. Jostain sattuneesta syystä meitä molempia nauratti ihan sikana, mutta koska kumpikaan ei kehdannut revetä, virnuilimme vaan oudosti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai?

Monen mutkan jälkeen ostin julkisen liikenteen kuukausikortin ja pääsin kuin pääsinkin S-Bahniin. Siellä mua vastapäätä istui joku tyttö, jonka kanssa aloimme spontaanisti juttelemaan. Hän auttoikin mua lukemaan julkisen liikenteen karttaa, jäämään oikealle pysäkille ja etsimään hissin asemalla. Melkein kyllä tälle suomineidolle tuli kyynel silmään tuollaisesta ystävällisyydestä!

Tähän loppuun on aivan pakko vielä kertoa vielä yksi tarina. Aikaisemmin tänä aamuna kahvintuskani oli valtava, ja etsiessäni epätoivoisesti kahvinkeitintä kämppikseni rienti apuun. Hän sitten kaivoi esille keittimen ja mulla loksahti kyllä suu auki nähdessäni sen: rehellisesti sanottuna en ole koskaan nähnyt tuollaista keitintä. Onneksi mua opastettiin sen käyttöön ja huomenna kauppojen auetessa käynkin hakemassa sumppia.

Melekonen vempele juu. Onneksi tätä ei ole sentään vaikea käyttää!

Oli muuten hyvää kahvia.

Kuumotusta ilmassa

Nyt on pidetty viralliset läksijäis-valmistujaiset ja samalla on tullut sanottua heipat kaikille ystäville sekä perheelle. Fiilikset ovat haikeat; mikään maailmanloppuhan tämä mun lähtöni ei ole, mutta tunnen kyllä siltikin pienen piston sydämessäni. Kuitenkin suurimmalta osin odotan innolla ja ilolla sitä kaikkea, mitä tämä miun reissu tuo tullessaan.

Olemme Saksan yhteyshenkilöideni kanssa meilailleet tänään melkein nonstoppina. Miulla oli niin paljon kaikenlaisia kysymyksiä, että ihan hävettää olla jatkuvasti kyselemässä. Onneksi kysyvä ei tieltä eksy ja nyt kaikki on suhteellisen selvää!

Eniten tässä tulevassa reissussa jännittää tällä hetkellä se, että mä joudun menemään bussilla ja S-Bahnilla yksin majoituspaikkaani kahden matkalaukun kanssa. Kieltämättä hieman kuumottaa eksymiset ynnä muut, mutta minä otan tämän seikkailuna. Se ei pelaa joka pelekää!

Salmiakkia piti ottaa mukaan vain vähän, mutta yllyin ostamaan pikkuisen enemmän.. "hups". Nyt peukut pystyyn että multa ei viedä näitä lentokentällä!