Ein Kaffe, bitte!

Asioin tänään ensimmäistä kertaa saksaksi! Kävin siis kahvilassa, josta ostin luonnollisestikin sumppia. Taisi miun saksan sekaan mahtua vähän englantiakin, mutta jostainhan se on aloitettava.
Yllätyin muuten suuresti kun tässä pikkuisessa ja maailman randomeimmassa kahvilassa soi The Rasmus. Suomi manittu, torilla tavataan!!

Kahvia juodessa on hyvä selailla reittiopasta.

Kävin kahvitteluhetkeni jälkeen tulevalla työharjoittelupaikallani täyttämässä sopimuksia, enkä voi tarpeeksi hehkuttaa sitä miten ihanalta tämä paikka vaikutti! Työntekijät pomo mukaan lukien vaikuttivat mukavilta tyypeiltä ja paikka oli muutenkin viihtyisän oloinen. Mun toimenkuvanikin tässä paikassa vastaa hyvin mun ammattiani ja vaatimustasojani. Pääsen tekemään vähän yhtä sun toista media-alaan liittyvää.

Ainoa miinus tässsä on se, että
työmatkani on yllättävän pitkä; laskeskelin että noin tunnin saa kulkea yhteen suuntaan. Täytynee vielä lutvia sitä, millä loppujen lopuksi sitten työharjoittelupaikalle kulkee; olisiko olemassa jotain nopeampaa reittiä kuin millä itse menin tänään.

Tässä teille vähän urbaania maisemaa suoraan Berliinistä!

Kohti kielikurssia ja sen yli

Heipähei taas! Tänään alkoi se kielikurssi, jota olin odottanut jo pitkään. Opiskelin saksaa viimeksi yläasteella, ja olihan tuo melkoinen urakka palauttaa sanoja mieleen. Onneksi opettajamme puhuu hitaasti. Hän ei tosin puhu juurikaan englantia, joten informaatiokatkoksia on ollut paljon.
Tällä aloittelijoiden kurssilla on mukana minun lisäkseni vain kaksi henkilöä, mikä siis ei ole ollenkaan huono juttu; jännittäähän se nyt paljon enemmän puhua ventovierasta kieltä monen eri ihmisen edessä kuin että puhut vain parille tyypille.

Sanakirjaa en ole juurikaan tarvinnut, mutta vihko piti käydä ostamassa.

Kävimme ennen kouluun menoa kahvilassa, jossa söin uskomattoman herkullisen tofuleivän - ainoa miinus kyseisessä ruoassa oli se, että sehän levisi loppuvaiheessa käteen kuin Jokisen eväät. Mutta oli kyllä hintansa väärti!

Nami nami!

Kielikursseja ja asuntojuttuja

Tänään olen tutustunut käytännön asioihin uudessa asunnossani. Mulla on siis kaksi kämppistä, jotka ovat auttaneet talon tavoille. Molemmat täällä asuvat ihmiset ovat todella mukavia, eli ei valittamista!

Asunnossa on muutama erikoisuus, jota en aivan ymmärrä. Esimerkiksi huoneiden lämmityssysteemi on hieman kummallinen, enkä oikein täysin tajunnut kun mulle selitettiin miten se toimii. Sen mä tiedän että pitää painaa erilaisia nappeja riippuen mitä huonetta haluaa lämmittää ja nuolinäppäimillä säätää lämpöä. Tosin sitä en tiedä, että mikä niistä namiskoista on mun huone. Luojan kiitos kämppis pelasti mut taas ja laittoi lämmöt päälle!

Mun huoneeni on suhteellisen iso ja lämpenee hitaasti; tämä oli siis tyhjänä ja aivan kylmillään kun tulin. Kuvaa en nyt taida ottaa mutta eipä siitä olisikaan erottanut huoneen kokoa. Sen verran voin sanoa että tää on mun Suomen asunnon yhdistetyn olohuone-keittiön alueen kokoinen.

Huomenna mun pitäisi osautua kielikurssia järjestävälle koululle aamuyhdeksältä. Onnekseni tiedän erään toisenkin suomalaisen jonka kanssa sitten nähdään yhdellä asemalla ja mennään siitä sitten yhdessä opiskelemaan saksaa. Mun täytyy kyllä varata matkustamiseen aikaa, sillä en todellakaan halua olla myöhässä tunnilta.

Huomenna käyn myös moikkaamassa Saksan yhteyshenkilöitäni heidän toimistollaan. Vähän jo etukäteen jännittää tavata heidät, vaikka ollaanhan me Skypetelty ja viestitelty aika ajoin.

Tämä ei nyt kyllä liity mitenkään mihinkään, mutta olen täyttänyt täällä ollessani jo pari ristikkoa. Tää on joku perinnejuttu; mä täyttelen aina kryptoja kun olen ulkomailla.

Berliinissä

Hellurei ja hellät tunteet vaan kaikille! Nytpä sitä sitten ollaankin jo Berliinissä. Mun lentoni sujui oikein hyvin, vaikka kärsinkin lievästä lentopelosta. Onneksi on olemassa ystävällisiä lentoemäntiä!

Jouduimme odottamaan kentällä suhteellisen kauan, koska edellinen lentokone oli jostain syystä myöhässä. Lentäjä sitten paikkasi tätä myöhästymistä Berliinin päässä suhteellisen rapsakalla laskeutumisella (eli toisin sanoen kone rytkähti maahan aika kuumottavalla tavalla). Elossa kuitenkin ollaan!

Lentoni siis piti lähteä viideltä, mutta lähtö venyi ainakin puoli kuuteen.

En ymmärrä miten tämä tapahtui, mutta onnistuin eksymään Tegelin kentälle. Saadessani matkalaukun lähdin etsimään uloskäyntiä, mutta kaikkialla oli lasiseinät, joista nyt tietenkään ei saa rynniä läpi. Näin siten jonkun satunnaisen huomioliiviheebon lasin läpi. Koputin tähän ikkunaan ja hän viittoi mulle ohjeet ulos. Ja kuinka ollakaan, uloskäynti oli parin metrin päässä minusta.

Kävin kyselemässä tältä mieheltä myös neuvoa bussiin pääsemiseen, mutta kielimuuri tuli vastaan - hän osasi vain vähän englantia. Mies siinä sitten viittoi reittiä, ja totta kai mä ymmärsin kaiken väärin ja lähdin päinvastaiseen suuntaan. Bongasin siinä kävellessäni Tourist Info -kyltin ja siellä sain uudet ohjeet. Taapelsin kentällä pitkän tovin, kunnes tämä sama huomioliivi-ihminen tulee vastaan. Jostain sattuneesta syystä meitä molempia nauratti ihan sikana, mutta koska kumpikaan ei kehdannut revetä, virnuilimme vaan oudosti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai?

Monen mutkan jälkeen ostin julkisen liikenteen kuukausikortin ja pääsin kuin pääsinkin S-Bahniin. Siellä mua vastapäätä istui joku tyttö, jonka kanssa aloimme spontaanisti juttelemaan. Hän auttoikin mua lukemaan julkisen liikenteen karttaa, jäämään oikealle pysäkille ja etsimään hissin asemalla. Melkein kyllä tälle suomineidolle tuli kyynel silmään tuollaisesta ystävällisyydestä!

Tähän loppuun on aivan pakko vielä kertoa vielä yksi tarina. Aikaisemmin tänä aamuna kahvintuskani oli valtava, ja etsiessäni epätoivoisesti kahvinkeitintä kämppikseni rienti apuun. Hän sitten kaivoi esille keittimen ja mulla loksahti kyllä suu auki nähdessäni sen: rehellisesti sanottuna en ole koskaan nähnyt tuollaista keitintä. Onneksi mua opastettiin sen käyttöön ja huomenna kauppojen auetessa käynkin hakemassa sumppia.

Melekonen vempele juu. Onneksi tätä ei ole sentään vaikea käyttää!

Oli muuten hyvää kahvia.

Kuumotusta ilmassa

Nyt on pidetty viralliset läksijäis-valmistujaiset ja samalla on tullut sanottua heipat kaikille ystäville sekä perheelle. Fiilikset ovat haikeat; mikään maailmanloppuhan tämä mun lähtöni ei ole, mutta tunnen kyllä siltikin pienen piston sydämessäni. Kuitenkin suurimmalta osin odotan innolla ja ilolla sitä kaikkea, mitä tämä miun reissu tuo tullessaan.

Olemme Saksan yhteyshenkilöideni kanssa meilailleet tänään melkein nonstoppina. Miulla oli niin paljon kaikenlaisia kysymyksiä, että ihan hävettää olla jatkuvasti kyselemässä. Onneksi kysyvä ei tieltä eksy ja nyt kaikki on suhteellisen selvää!

Eniten tässä tulevassa reissussa jännittää tällä hetkellä se, että mä joudun menemään bussilla ja S-Bahnilla yksin majoituspaikkaani kahden matkalaukun kanssa. Kieltämättä hieman kuumottaa eksymiset ynnä muut, mutta minä otan tämän seikkailuna. Se ei pelaa joka pelekää!

Salmiakkia piti ottaa mukaan vain vähän, mutta yllyin ostamaan pikkuisen enemmän.. "hups". Nyt peukut pystyyn että multa ei viedä näitä lentokentällä!